perjantai 29. tammikuuta 2010

Liivihame ja puolihame

Mummon vanhasta verhosta syntyi tänään liivihame Kiiralle. Alunperin oli tarkoitus tehdä se arkikäyttöön, mutta huomasin sitten jossain vaiheessa kellertävää likaa koko mekon helmassa. Joten tein olkapäille nappikiinnityksen sijaan tarranauha-kiinnityksen ja saa Kiira leikkiä sillä roolileikkejä...
Kaava Suuri Käsityölehti 5/2009.
Tässä kuitenkin pari ihanaa yhdistelmää eri väristen paitojen kanssa - olis ollut niin herkullisen söpö ihan arkikäytössäkin.


Roolivaate-tarkoitukseen tein myös hameen ruusukuvioisesta vauvan lakanasta ja jostain pitsi-pöytäliinan palasesta.

maanantai 11. tammikuuta 2010

Lyhythihainen tunika Kiiralle

Tunika vanhasta pöytäliinasta valmistui aamupäivällä! Kyllä se oikein hyvältä näyttää. Koko olisi kaavojen mukaan 92cm, mutta on todella niukka. Onneksi tein tarkoituksella "liian isolla kaavalla" joten mahtuu Kiiralle ainakin jonkin aikaa :)


Seuraavaksi olisi tarkoitus tehdä tästä toooodella joustavasta trikookankaasta t-paita Kiiralle ja kotihousut minulle itselleni. Paidan osat leikkasinkin 86cm kaavoilla, mutta taitaa silti joutua pienentämään, kun t-paidan olisi tarkoitus toimia aluspaitana...

sunnuntai 10. tammikuuta 2010

Ensimmäinen vaate kaavoilla!

Nyt on oma kone käytössä, kaavoja kirjaston lehdistä ja vanhaa & uutta kangasta kaapin kätköistä :)


Tavoitteena Kiiralle to-del-la retro lyhythihainen tunika mummon vanhasta itsevärjätystä pöytäliinasta. Tosin saa nähdä mitä tästä ensimmäisestä versiosta loppujen lopuksi tuleekaan..?