sunnuntai 29. maaliskuuta 2009

Korvakoruja ja kaulakoru Kiiralle

Yksinkertaiset, mutta tyylikkäät lasihelmistä kootut korvakorut - Lumipallot.


Kukkamaa -korvikset, mustaa ja keltaista sekä pienet kieputukset korupiikin juuressa :)

Kuva ilman salamaa. Luonnossa tuo keltainen on voimakkaamman värinen, eli kuten salamalla otetussa kuvassa.
Kiiralle tein korun punaisista ja luonnonvalkoisista puuhelmistä viininpunaiseen nyöriin. Ensin vähän "tekohymyä", sitten "enpäs katso kameraan", mutta lopulta oikein ihana ja kaunis kuva meidän pienestä neidistä.

Jimi taiteilee rannekorua mummille

Jimi halusi tehdä mummille korun. Materiaalina ohut joustolanka sekä puiset ja muoviset helmet. Langan päähän laitoin pienen palan maalarinteippiä, jotta se olisi helpompi saada helmien rei'istä läpi.

lauantai 28. maaliskuuta 2009

Pikkusiskolle 25v synttärilahjaksi

Nyt on synttärisankari saanut korunsa, joista jossain kirjoituksessa jo mainitsinkin, joten kuvat voi laittaa esille :)

Kaulakoru ja rannekoru ovat vaaleanpuna-sävyisiä, sopivat yhdessä pidettäviksi.

Kaulakoru kolmirivinen illuusiokoru, jossa vaaleanpunaisia lasi- & muovihelmiä, hopean värisiä putkihelmiä ja hopeiset päällyshelmet.

Rannekoru muistivaijeriin, vaaleanpunaisia ja kirkkaita lasihelmiä, vaaleanpunaisia muovihelmiä, hopeanvärisiä ja pinkkejä putkihelmiä sekä hempeän vaaleanpunaisia siemenhelmiä. Toisessa päässä vaijerin silmukassa riipus korupiikissä - isosta lasihelmestä ja pinkistä putkihelmestä tehty.
Lisäksi turkoosit korvakorut - Jääpiikit, tuli mun mielestä hienot. Tehty siemenhelmistä VilliHelmen ohjeen mukaan, vähän muokattuna.

torstai 26. maaliskuuta 2009

Violetti ranneketju ja vihreät korvikset

Ensimmäinen itsetehty ketju, hopean värisistä korupiikeistä, antiikkihopean värisistä sydän-lenkeistä sekä jump-ringeistä. Helminä pieniä ja isompia violetteja kristallin muotoisia lasihelmiä sekä mustia siemenhelmiä. Kaunis, ihana - omaan käteen :)


Myös lukko on itse tehty korupiikeistä:


Toiset korvakorut mun äidille. Tehty rengaspohjaan ja korupiikkeihin, korvakorukoukut hopeaa. Keltaisia, vaaleanvihreitä ja kahta eri tummanvihreää siemenhelmiä sekä tumman vihreitä putkihelmiä.


Äitini on siis meillä nyt vierailulla ja tehtiin yhdessä tänään koruja. Äiti teki itselleen muistivaijerista nilkkakorun - tummanvihreitä siemenhelmiä ja putkihelmiä sekä hopeanharmaita sydänhelmiä kahta eri kokoa.

sunnuntai 22. maaliskuuta 2009

Pääsiäisaskarteluja & pääsiäisruohon kasvatusta

Eilen käväistiin Jimin kanssa Tiimarissa ja ostettiin massamunia, pääsiäis-aiheisia tarroja sekä multaa ja ohran siemeniä.

Ensin koristeltiin munia - maalaamalla...


... piirtämällä niihin tusseilla ja kimalleliimalla...


... ja maalaamalla lisää... Huomatkaa hieno maalausteline joka on rakennettu tyhjästä pahvilaatikosta ja sukkapuikoista :)


Äiti kokeili myös koristella styrox-munan decoupee-lakalla ja aikakausilehdistä revityillä paperinpalasilla. Onnistui hyvin!

Jimi olisi halunnut liimata söpöjä tiputarroja muniin, mutta ne eivät kuperassa pinnassa pysyneet kiinni. Tehtiin yhdessä siis kevät- / pääsiäis-aiheiset taulut paperille, liimaten tarroja, piirtäen tusseilla ja liimaten lehdistä leikattuja kuvia. Kehykset tehtiin kartongista.


Jimin taulu kiinnitettiin Jimin huoneeseen kaapinoveen ja mun tekemä taulu laitettiin Kiiran seinälle piristykseksi.


Lopuksi sählättiin mullan ja siemenien kanssa. Kivaa oli - tehtiin Jimille oma pääsiäisruoho vanhaan piirakkavuokaan ja äidillekin riitti vähän muovilautaselle.

Meiltä ei löytynyt suihkepulloa, joten käytimme kasteluun lasten sporttipulloa, josta tuli juuri sopivasti vettä kerrallaan, kun vaan vähän ravisteli, muttei puristanut :)

Meidän kaunis keväinen lipasto olohuoneessa:

maanantai 16. maaliskuuta 2009

Kaksi kaulakorua ystävää varten ja kesäinen rannekoru omaan ranteeseen

Kaksi kaulakorua, joihin värit on toivonut rakas ystävä. Ensin Villi Helmen ohjeen mukaan korulinkkikaulakoru Musta Maa. Mustia siemenhelmiä, Swarovskin kristallikorulinkkejä ja kirkkaita 4mm särmikkäitä lasihelmiä (poiketen ohjeen mustista).


Seuraavaksi merimiestyyliseen paitaan sointuva koru, jossa hyvin tumman sinisiä 6mm kivihelmiä (kultakivi) sekä kahta eri kokoa valkoisia siemenhelmiä. Riipus on tehty korupiikistä, sinisestä kivihelmestä ja valkoisesta lasihelmestä. Tästä tuli uskomattoman kaunis ja herkkä - toivon niin että sopii myös ystäväni kaulaan :)


Oranssin sävyinen rannekoru Kesäpäivä. Siemenhelmiä kahta eri oranssia sekä luonnonvalkoisia ja kukan muotoisia läpinäkyvän valkoisia ja kelta-oransseja lasihelmiä. Pieni riipus säätöketjuun korupiikistä, kirkkaasta kristallin muotoisesta lasihelmestä ja kahdesta oranssista siemenhelmestä. Tuli taas mun makuuni - vähän erikoinen juu, mutta ihana :D


Vielä salamalla...
... ja ilman salamaa...
Näiden lisäksi olen tehnyt pikkusiskolle 25-vuotis synttärilahjaksi muutaman korun, mutta kuvat laitan tänne vasta kun lahjan saaja on korunsa saanut, ettei ylläri mene pilalle :)

Ruiskaunokit äidille :)

Tein äidilleni leppis-kännykkäkorun lisäksi myös korvakorut. Värinä äidin lempiväri - ruiskaunokin sininen. Tuli onnistuneet!


Hopeiset korvispohjat, sinisiä siemenhelmiä, kirkkaat sinistä taittavat särölasihelmet ja siniset pisaran muotoiset lasihelmet.

perjantai 13. maaliskuuta 2009

Kännykkä-koruja

Joskus innostuksen alussa tilasin muutaman kännykkäkoru-pohjan Villi-Helmestä ihan huvin vuoksi. Nyt kokeilin erilaisia virityksiä ja kivojahan noista tuli.

Ensimmäisenä Lyyli. Kädet ja jalat siemenhelmistä, jalkaterät isommista siemenhelmistä (oliskohan 8/0), päänä 6mm vaaleanpunainen lasihelmi ja hameena kukkasen muotoinen kirkas lasihelmi.


Tämä Leppäkerttu -koru on menossa mun äidille, koska hän Rakastaa leppäkerttuja. Purin ja kasasin sitä moneen kertaan, kun en keksinyt suloisen leppis-helmen kaveriksi mitään kunnollista ideaa.


Viimeisenä massiivinen Ruska, josta (värinkin takia) tykkään kovasti! Tehty lehden muotoisista lasihelmistä sekä punaisista ja oransseista siemenhelmistä Villi-Helmen ohjeen mukaan - tosin vähän muokattuna.