tiistai 21. elokuuta 2012

Uusi elämä korulle...

Sain ystävältä rikkinäisen kaulakorun ja halusin tehdä siitä hänelle korusetin. Lisäsin näihin herkullisen (salmiakin) näköisiin helmiin omia mustia helmiä ja tuloksena oli kaulakoru, kaksi rannekorua ja korvikset.

Rannekorun olisin voinut tehdä kaksirivisenäkin, mutta mun kokemuksella ne epäonnistuu helpommin / ei asetu kivasti ranteeseen ja sitä paitsi, nyt voi käyttää vaan yhtäkin rannekorua jos haluaa :)

Koruilun lisäksi olen leikannut ja ommellut imuja kestovaippoihin (vanhoista pyyhkeistä ym.), siskon lapsille. Sisätaskuvaippaakin kokeilen kierrätysmateriaaleista, kunhan saan ostettua leivinpaperia kaavojen piirtelyä varten :D

sunnuntai 12. elokuuta 2012

Vauvoille taas, ja jotain jouluista myös

Eilen ompelin vauvoille trikookankaasta leikkirätin, jossa tuollaiset lenksut hypisteltäväksi, tuli ihanan pehmoinen. Tajusinkin just, että ne tyynyliinasta tehdyt leikkirätit on aika kovia pienen vauvan käsiin, ehkä vähän isommalle sitten :)


Tänään olen käynyt ystävän kanssa geokätköillä aamupäivällä, syönyt aivan älyttömän hyvää ruokaa ja loppupäivän istuskellut tietokoneella lukien joulublogeja, etsien lahjaideoita, suunnitellen mitä herkkuja teen ihmisille jouluksi, jne. Tykkään kovasti suunnittelusta ja ideoita on tullut älyttömästi. Toteutus on mulla aina se ongelma :D
Saattaa olla, että en tee mitään herkkuja jouluksi ja että askartelut oli sitten tässä, jos huomenna yhtäkkiä kaikki into lopahtaa. Mutta nautin niin kauan kun sitä kestää.
Tunniksi sain kiskottua itseni pois koneelta ja ompelin askarteluhuovasta kuusenkoristeen, tein lapsille (ja itsellenikin tietty) pistelyalustan vanhasta jumppamatosta (ja siis sen täytyy olla TOSI vanha - koska mä oon muka viimeks jumpannut?!) sekä kokeilin ideaa joulukorttiin tai ihan vaan askarteluun.


Kuvitelkaa tuo valkoinen kartonki vaaleansiniseksi ja lumiukon vartalo valkoisella silkkipaperilla täytetyksi - hattu on tarkoituksella punainen - kuin tonttulakki :D

Sain tänään myös anopilta hänen ompelemansa patalaput (en aio sanoa ex-anopilta vaikka se kai "virallisesti" sellainen onkin - ei meidän suhde ole muuttunut mun ja exän eron myötä mihinkään - tai no, ehkä parempaan suuntaan :)). Oli kuulemma kangas niin mun väristä (ja niin muuten on!) ja tiesi mun vanhojen patalappujen olevan tosi huonot.


perjantai 10. elokuuta 2012

Pyöräytin pari pipoa

Pipo jonka leikkasin pienelle vauvalle sopivaksi meni sillon pilalle ja koska en jaksanut purkaa tiukkaa sikssakkia, niin leikkasin sauman auki ja tein siitä Baby Bornin pipon :D


Meillä oli täällä kotona vain My Litlle Baby Born eli se pienempi versio, normaalikokoinen on tällä hetkellä reissussa lasten isilässä, joten pipo on mallille hieman iso.

Toisen pipon tein viime yönä, kun en saanut unta. Meidän lapset on onneksi niin hyväunisia, että niitä ei ompelukoneen surina häiritse. Kangas on poikkeuksellisesti uutta (tai no, moooonta vuotta sitten ostettua uutena) ja tein pipon kaksinkertaisena, suorakaiteen muotoisen, taakse sauma. Päänympärys on noin 50cm, Jimin kokoisen siitä tein, mutta ajattelin tarjota jollekin sitä parista eurosta. Mutta Jimi kun näki sen, niin halusi ehdottomasti omaan päähänsä :) Ja sopihan se hyvin verkkapukuun, kun kankaassa on myös ruskeaa. Nyt vaan alkaa oleen ihan hyvin tuolla herralla kevät- ja syksypipoja :D

torstai 9. elokuuta 2012

Joulukuuseen koristepallo

Löysin netistä videon, jossa erittäin symppis nuori neiti neuvoo helppoja jouluaskarteluja. Teki kovasti mieli kokeilla niistä jotain ja muistin, että kaapista löytyy palanen vanhaa tyynyliinaa, josta olen tehnyt myös leikkirättejä tuleville siskolapsille. Sopivasti vielä PUNAISTA tyynyliinaa! Vain pallot puuttuivat!

Sain tämän idean noin puoli kuusi illalla ja huomasin, että Tiimari menee kuudelta kiinni. Äkkiä pikkuneiti autoon ja huristettiin Jämsään. Saatiin kolme styroksipalloa sekä styroksisydän. Muita materiaaleja siis kangaspalaset (noin 3x3cm), pala punaista kangasnauhaa, tylppäkärkinen kanavaneula ja erikeper-liima.

Videon ohjeesta poiketen käytin kangaspalasien kiinnittämiseen myös liimaa, jotta ne varmasti pysyvät paikallaan.

Kiiran ottama kuva äidin askartelutuokiosta 

Ensin alkuun sain ahertaa itsekseni, mutta pian Kiira 5v tuli viereen katselemaan, sitten halusi kokeilla kiinnittää yhden kankaan mun pallooni ja sitten jo kysyi jos saisi tehdä oman. No mikäs siinä, kyllähän niitä palloja riitti. Kiiralle sanoin että kankaita voi kiinnittää ilman liimaakin - liiman kanssa sai olla tarkkana ettei se sotkenut muita kangaspalasia. Nauha kiinnitettiin Kiiran kanssa yhdessä, se oli aika ohutta niin piti painaa useamman kerran sillä neulan vielä tylpemmällä päällä.



Aikaa yhden pallon tekemiseen meni melkein tarkalleen tunti. Hyvin käytetty tunti minun mielestäni :)

Hannen taideteos
Kiiran taidonnäyte

tiistai 7. elokuuta 2012

Joulusuunnitelmia :D

Joo-o, ihan oikeesti olen miettinyt joulua jo melkein kuukauden päivät! Joululahjoja ajattelin pyöräyttää omin pikkukätösin - jos vaan onnistuvat. Koruja ja ompeluksia, ehkä leipomuksia. Joulukortit haluaisin tehdä lasten kanssa yhdessä. Kävin maanantaina kirjastossa ja lainasin jouluaiheisia lehtiä sekä muutamia käsityölehtiä, joista saisi kaavoja ompeluihin. Enpäs kerro vielä mitä meinaan yrittää, jos vaikka joku lahjan saajista eksyy tänne ;)

Tietynlaisen joulukalenterinkin olen lapsille suunnitellut. Joka päivä lapsille tulisi kirje "Tonttu Tomeralta" ja kirjeessä olisi esim. kuulumisia Korvatunturilta tai ehdotus leipoa äidin kanssa pipareita tai karkkipäivänä maistiaiset Tonttu Tomeran lempikarkeista :)  Jokaiselle joulukuun päivälle mun ei "tarvitse" keksiä sisältöä kirjeisiin, sillä lapset ovat jokatoinen viikko minun luonani ja jokatoinen viikko isänsä luona. Juuri saimme sovittua, että jouluaaton lapset ovat mulla, normaalin vaihtorytmin mukaan se menisikin niin, mutta koska viime jouluna oltiin lasten kanssa mun isän perheen luona, en ollut varma saanko lapset luokseni tänä vuonna. Onneksi mulla on mukava ja ymmärtäväinen exä! :)

Joulu vietetään lasten kanssa poikkeuksellisesti kolmestaan. Ollaan melkein joka joulu oltu mun isällä tai exän perheen kanssa. Nyt kuitenkin haluan kokeilla meidän ikiomaa joulua. Saadaan tehdä kaikki rytmit niinkun halutaan (heh, siis mä haluan :D) ja tarjota meidän lemppariruokia ja onhan se ihan kiva olla välillä ilman isoa porukkaa ja kovaa hälinää.

sunnuntai 5. elokuuta 2012

Uusi elämä vanhoille paidoille

Kaivelin tuossa vaatekaappia yhtenä päivänä ja sieltä osui käteen toppi & t-paita, joita en pidä koskaan, kun ovat liian lyhyen mallisia - varmaan pesussa kutistuneet napapaidoiksi :D

Pinkki-vaaleanpunaisesta topista tuli pipo omaan päähän. Ihan alkusyksyyn, yksinkertainen. Topin alareunan ja sivusauman käytin hyväksi pipossa.


Valko-harmaa-raidallisesta t-paidasta leikkasin enemmänkin osasia. Jimille tuli pipo:



Kaksinkertaisen piponkin leikkasin, mutta ompeluvaiheessa tuli kämmi ja mietin nyt, että jaksanko purkaa sekä suoran- että siksak-ompeleen vai enkö. Myös vauvoja varten leikkasin yhden pienen jutun, mutta kerron siitä lisää vasta kun näen onnistuuko vaiko eikö. On tuo trikoo paljon ärsyttävämpää ommeltavaa kuin sellanen venymätön kangas. Voi kun olis rahaa ostaa saumuri - niin ja taitoa käyttää sitä :D

muoks.

Tässä nyt se vauvoja varten tehty juttu - puolipotkarit:


Netistä löytyi kaava Baby Bornin puolipotkareihin ja niistä pikkusen suurennettuna tein tuollasen helpon version keskoselle. Kuminauhan pituuskin on ihan arvalla heitetty. No, sitten joulu-tammikuussa näkee onko ne sopivat vai pienet vai huonot vai hyvät.