torstai 9. elokuuta 2012

Joulukuuseen koristepallo

Löysin netistä videon, jossa erittäin symppis nuori neiti neuvoo helppoja jouluaskarteluja. Teki kovasti mieli kokeilla niistä jotain ja muistin, että kaapista löytyy palanen vanhaa tyynyliinaa, josta olen tehnyt myös leikkirättejä tuleville siskolapsille. Sopivasti vielä PUNAISTA tyynyliinaa! Vain pallot puuttuivat!

Sain tämän idean noin puoli kuusi illalla ja huomasin, että Tiimari menee kuudelta kiinni. Äkkiä pikkuneiti autoon ja huristettiin Jämsään. Saatiin kolme styroksipalloa sekä styroksisydän. Muita materiaaleja siis kangaspalaset (noin 3x3cm), pala punaista kangasnauhaa, tylppäkärkinen kanavaneula ja erikeper-liima.

Videon ohjeesta poiketen käytin kangaspalasien kiinnittämiseen myös liimaa, jotta ne varmasti pysyvät paikallaan.

Kiiran ottama kuva äidin askartelutuokiosta 

Ensin alkuun sain ahertaa itsekseni, mutta pian Kiira 5v tuli viereen katselemaan, sitten halusi kokeilla kiinnittää yhden kankaan mun pallooni ja sitten jo kysyi jos saisi tehdä oman. No mikäs siinä, kyllähän niitä palloja riitti. Kiiralle sanoin että kankaita voi kiinnittää ilman liimaakin - liiman kanssa sai olla tarkkana ettei se sotkenut muita kangaspalasia. Nauha kiinnitettiin Kiiran kanssa yhdessä, se oli aika ohutta niin piti painaa useamman kerran sillä neulan vielä tylpemmällä päällä.



Aikaa yhden pallon tekemiseen meni melkein tarkalleen tunti. Hyvin käytetty tunti minun mielestäni :)

Hannen taideteos
Kiiran taidonnäyte

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti